Mahtipontinen Taru sormusten herrasta vangitsee taianomaisuudellaan

Seiniä pitkin alas valuvia örkkejä, tulta suustaan syöksevä lohikäärme. Jättiläismäinen hämähäkki saa minut aidosti pelkäämään joutumista sen levottomasti liikehtivien karvajalkojen kynsiin. Näyttämöllä viuhuvat tulenlieskat kuumottavat perimmäisessäkin penkkirivistössä istuvien kasvoja.

Turun Kaupunginteatteri on lunastanut lupauksensa: J.R.R. Tolkienin mahtisaaga on sovitettu näyttämölle juuri niin hurjasti ja komeasti kuin lupailtu olikin. Taru sormusten herrasta on yksi upeimpia Kaupunginteatterin näyttämöllä näkemiäni esityksiä. Jatka lukemista ”Mahtipontinen Taru sormusten herrasta vangitsee taianomaisuudellaan”

Mainokset

Isoinkaan ylpeys ei pidä pystyssä horjuvaa taloa — Mikko Roihan Pesärikko Turun Kaupunginteatterissa

Ohjaaja Mikko Roiha on jälleen klassikon kimpussa, mikä sinänsä ei ole tokikaan tavatonta — sellaisten uudelleentulkinnoistahan hänet tunnetaan. Omalle kohdalleni kuitenkin osuu sama näytelmä jo toistamiseen, vaikkakin täysin erilaisessa muodossa ja ajallisesti etäällä viime kerrasta. Jatka lukemista ”Isoinkaan ylpeys ei pidä pystyssä horjuvaa taloa — Mikko Roihan Pesärikko Turun Kaupunginteatterissa”

Historian kipeät vaiheet avautuvat kiehtovasti kahden naisen kautta

Itsenäisyyspäivän aattona Tehdas Teatterissa lähestytään Suomen 100-vuotiasta taivalta astetta kipeämmästä näkökulmasta. 5.12. ensi-iltansa saaneessa Värit ovat vapauden – punavalkoinen Turku -näytelmässä palataan vuoden 1917 Turkuun, joka oli tuolloin maamme vallankumouksellisin paikka. Työväenluokan punaiset kuohut ovat äityneet häiritsemään luokkaeroiltaan kärjistyneen kaupungin rauhaa.

1900-luvun alun poliittista liikehdintää lähestytään kahden vastakkaista väriä tunnustavan naisen tarinoiden kautta. Yläluokkainen kotirouva Cecilia on tukehtua joutilaisuuteensa porvarislinnassaan keskikaupungilla. Työteliäs Aina puolestaan elelee kaupungin punaisilla laitamilla ja vuodattaa hikeä tehtaassa päivä toisensa jälkeen. Jatka lukemista ”Historian kipeät vaiheet avautuvat kiehtovasti kahden naisen kautta”

Näyttävä tieteisfiktio sulattaa skeptikonkin sydämen

Mainittakoon heti alkuun, etten ole tieteisfiktion ystävä. Se ei ole sytyttänyt minua sen enempää kirjallisuuden kuin elokuvankaan puolella, lukuun ottamatta muutamia lajityypillisiä hybridejä, kuten Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi -romaania.

Mutta jos kohdalle sattuu sellainen harvinaislaatuinen mahdollisuus, että scifiä esitetään teatterinäyttämöllä, ja tekijöinä ovat vieläpä Janne Reinikaisen, Pamela Tolan ja Lauri Tilkasen kaltaiset nimet, on tilaisuuteen aiheellista tarttua. Turun Kaupunginteatterin Kybersielut on yksi teatterisyksymme kiinnostavimpia ja näyttävimpiä teoksia. Jatka lukemista ”Näyttävä tieteisfiktio sulattaa skeptikonkin sydämen”

Saarnaaja näkee valoa ja varjoja

Meidät on istutettu koville puupenkeille, jotka eivät tunnu mukavilta. Kuulijajoukkoamme lävistää ristinmuotoinen esiintymislava, jolta päällemme suolletaan Totuutta niin, että ihoa kihelmöi. Seinät on rakennettu laudoista, joiden välissä on rakoja — tuovatko ne mieleen kalterit?

Hyvin pian käy selväksi, ettei tämä ole mikään perinteinen teatteriesitys. Olemme kovat istuinalustamme ansainneet. Tämä on herätyskokous! Halleluja! Jatka lukemista ”Saarnaaja näkee valoa ja varjoja”

Seitsemän veljestä on tulikivenkatkuista psykedeliaa isojen poikien hiekkalaatikolla — ja arvokas hartaushetki edeltäjien perinnölle

Turun Kaupunginteatterin Seitsemää veljestä vuosimallia 2017 saattoi pitää jonkin sortin tapauksena jo ennen kuin sitä oli kukaan edes nähnyt. Syitä on kaksi. Leimaa-antavampi lienee se, että teos esitetään teatteritalossa tänä syksynä ensimmäistä kertaa sitten yli 40 vuoden takaisen Kalle Holmbergin ohjauksen, joka jäi ennennäkemättömällä menestyksellään suomalaisen teatterin historiaan.

Toinen syy on se, että 2000-luvun tulkinnan ohjaa nuorta ohjaajasukupolvea edustava kapinallinen, teatterin kauhukakaraksikin tituleerattu Lauri Maijala.

Ylletäänkö Holmbergin ohjauksen kanssa samaan vai ylitetäänkö se, kenties? Entä miten uudistushaluinen ja vimmainen tulkinta nuorelta ja palavasieluiselta ohjaajalta nähdään?

No. Jos marraskuisena iltana silmieni edessä seitsenhenkinen veljeskatras bailaa Pet Shop Boysin tahtiin, enkeli päräyttää näyttämölle punaisella panssarivaunulla ja kuvaus joulun lämpöisestä tunnelmasta saa ihan jopa homoseksuaaliset mittasuhteet, voidaan kai puhua jonkinasteisesta uudistusmielisyydestä. Jatka lukemista ”Seitsemän veljestä on tulikivenkatkuista psykedeliaa isojen poikien hiekkalaatikolla — ja arvokas hartaushetki edeltäjien perinnölle”

Saision Koivu ja tähti yllättää yllätyksettömyydellään

Puolitoista vuotta sitten Kansallisteatterin johtaja Mika Myllyaho tilasi Pirkko Saisiolta näytelmän 100-vuotiasta Suomea juhlistamaan. Saisio kyseli muun muassa Facebookissa seuraajiltaan, mistä aiheesta hänen pitäisi näytelmä tehdä. Taka-ajatuksena kirjailijalla oli, ettei aio tehdä juhlanäytelmää ainakaan mistään sellaisesta aiheesta, jota ehdotetaan. Hän halusi yllättää ja lupailikin hiukan ennen Koivun ja tähden ensi-iltaa, että tulossa on jotain taatusti erilaista.

Ja niin oli. Lauantaina 30.9. näkemässäni, Saision luotto-ohjaaja Laura Jäntin ohjaamassa Koivu ja tähti — sirpaleita Suomesta -näytelmässä ei nähty enää Homo!:sta tai Slava!:sta tuttua karnevalistista kiihkeyttä, jossa voi yllättyä yhä uudestaan. Yllätyksellisyys on vaihtunut enemmänkin paikallaan pysyvään, näytelmän alaotsikon mukaiseen sirpalemaisuuteen, joka on kohtalaisen lohduton kuva aikamme Suomesta. Jatka lukemista ”Saision Koivu ja tähti yllättää yllätyksettömyydellään”